Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

lauantai 31. toukokuuta 2014

torstai 29. toukokuuta 2014

Aitan yläkerrassa 2


Aittaan halusin vähän säilytyskalusteita, vierastekstiilien säiltystä varten on koreja ja bambukasseja. 


Lapset halusi säilyttää rannasta löytyneen vanhan laudanpalasen. Vahasimme laudan tummanruskeaksi, lauta toimii kivana koristeena aitan bambutasolla. 


Kesäiset ilmat kylmeni nopeasti, onneksi kynttilät tuo kivaa tummelmaa sadepäiviin. 

Vanhan oven maalasin liitutaulumaalilla, ovi on toiminut mm. hinnastona kesätapahtumassa
Lapset tykkää lueskella tuoleissa, joissa muhkea lampaantalja toimii kivasti lämmikkeenä ja pehmusteena. Pyhäpäivän voisi itsekin viettää lukien, mutta tänään on hiukan vauhdikkaampaa ohjelmaa luvassa. Lähdemme kaveriporukalla issikoilla vaellusratsastukselle, siitä voisinkin postata viikonloppuna.



tiistai 27. toukokuuta 2014

Aitan yläkerrassa 1

Mökkimme on hyvin pieni isolle perheelle joten viime kesänä rakensimme aitan möikin läheisyyteen. Aitta on ollut todella kovalla käytöllä ja lisännyt myös mökkeilyä. Viime kesänä olimme kolme kuukautta mökillä ja saimme nauttia kesästä sekä kauniista luonnosta.


Aitan sisustuksessa on käytetty paljon vanhoja kalusteita joita olen muokannut tilaan sopiviksi. Itselläni oli sisustus selvillä jo hirsikehikon tilausvaiheessa. Pohjaratkaisun muokkasin meille sopivaksi ja määritin ikkunoiden sekä ovien paikan sisustukseen soveltuvaksi. Kaikki ikkunat halusin kauniin maiseman vuoksi järvellepäin.


Tiirinkoskentehtaalta ostamani tuoli oli alunperin mökissä, mutta harmitukseni tuoli hajosi. Asia hoitui myyjän sekä valmistajan osalta hienosti. Sain uuden tuolin tilalle, koska kyseessä oli valmistusvirhe ja nyt tuoleja onkin kaksi. Molemmat tuolit eivät mahtuneet mökkiin joten vaihdoin nämä aittaan ja aitan tuolit mökkiin.



Aitan verhokankaan löysin Joensuun Verhotalosta kauan ennen aitan rakennusta. Kangas oli sellainen jota olin suunnitellut aittaan ja pakan loppupala oli alennuksessa puoleen hintaan.


Aitan yläkerta on yhtenäistätilaa ja esittelen tilasta lisää kuvia toisessa postauksessa.












maanantai 26. toukokuuta 2014

Tiramisu kupissa


Teimme lasten kanssa viikonlopun vieraille Tiramisuja muffinikuppeihin. Normaalisti teen ohjeella kakun mutta nyt teimme leivokset kuppeihin jotta syöminen olisi helpompaa. Lapset tykkää kovasti askartelusta joten yhdistimme askertelun ja leivonnan.  Teimme valkosuklaan makuisesta sokerimassasta ranta-aiheiset koristeet leivoksiin. Koristeiden päälle sumutimme elintarvikekimalletta. 



Sokerikakkupohja:
(n. 18 kuppikakkua)
4 munaa
2dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
Kostutus:
1/2 dl kylmää vahvaa kahvia
1/2 dl mantelilikööriä
Täyte:
2dl kuohukermaa
2prk valio vaniljatuorejuustoa
2dl tomusokeria
1rkl mantelilikööriä
Pinnalle:
kaakaojauhetta

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vatkaa kanamunat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita siivilän läpi taikinaan. Laita taikana muffinikuppeihin. Paista uunin keskitasossa 8-10 minuuttia. Anna jäähtyä ja kostuta kahvi-mantelilikööriseoksella. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää notkistettu tuorejuusto, sokeri ja likööri. Sekoita tasaiseksi. Levitä kerma-juustoseos kuppikakkuihin. Koristele kakut sihtaamalla pinnalle runsaasti kaakaojauhetta. 


Tiramisut on herkullista kahvin kera ja paranee yön yli maustuessaan.



Ohjeen olen poiminut jostain Valionlehtisestä.  Kuvaus alustana käytin lapsen rakentamaa Taikahiekkalinnaa.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Kattaus kahdelle

Suomen kesä on kaunista aikaa, luonto näyttää parastaan ja eläimet tuovat oman säväyksen kesään. Itse tykkään kovasti auringonlaskuista, eri vuoden aikoina auringonlasku on erilainen. Kesän auringonlaskuissa on jotakin taikaa, se tekee kaikki niin kauniiksi.

      

Auringonlaskua ihastellessa unohtuu kaikki muu ja on hyvä hetki rauhoittua päivän uurastuksen jälkeen. Välilllä kuitenkin illat menee pitkäksi (vaikka kukkapenkkejä myllätessä) ja huomaatkin ihastelevasi jo kuunsiltaa. 


Kesällä on valtavan paljon enemmän enrgiaa ja huomaa pärjäävänsä vähällä unella. On aika ottaa kesästä kaikki ilo irti, nauttia luonnosta ja kaikesta kauniista.



Elämä on tässä ja nyt, siitä kuuluu nauttia. Asiat eivät tarvitse olla valtavan suuria, vaan arjen pieniä asioita joista muodostuu hyvä elämä.  


Laiturillamme on Iskun Laituripöytä ja -tuolit. Toivottavasti saamme lisää näitä hyviä ilmoja kesän aikana. Kauniilla säällä on ihana nauttia laiturilla aamupala, päiväkahvit ja ehkäpä illallinenkin..tänään nautittiin siskon kanssa laiturilla lasi viiniä ja seurattiin lastemme uintia.






torstai 22. toukokuuta 2014

Aitan portailla

Olen pitkään ihastellut saviruukkua H&B Home sisustusliikkeessä. Viime viikonloppuna kotiutin ruukun ja tykkään siitä kovasti. Alunperin ajattelin sijoittaa siihen muratin, mutta halusin aitan portaille väriä ja päädyin vaaleanpunaiseen hortensiaan. 


Toivotaan että kukka kestää koko kesän yhtä kauniina. Aitan edessä olevasta kukkapenkistä on nousemassa muutakin vaaleanpunaista hortensian seuraksi. 


Viikonloppuna aitta saa lisää asukkaita,kun alakerran huonekin saa majoittujia. Seuraavaksi voisimme nousta portaat ylös ja katsella miltä aitan yläkerrassa näyttää.


keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Pionit

Lauantaina poikkesin kukkakaupassa josta ostin mökille kesän ensimmäiset leikkopionit. Kukat näytti niin kauniilta joten ajattelin laittaa tännekin muutaman kuvan. Omat pionit kasvaa kukkapenkeissä kovaa vauhtia ja alkavat olla nupuilla.


Vaikka kukkakaupan pionit näyttääkin kauniilta niin itse kasvatetuissa pioneissa on enemmän tunnetta. Omat pionit olen saanut mummoltani ja äidiltäni joilta olen tainnut periä myös rakkauden kukkiin. Mummollani oli monia metrejä kukkapenkkejä, joissa myös saamani pionit on aikanaan kasvanut. Lapsena mummollassa ollessa oli kiva pomppia kukkapenkkien yli ja leikkiä hipasta "kukkatarhassa". Nyt omat lapset harrastaa samaa omassa mummolassaan ja kotona... Mikään ei ole muuttunut, ei edes kukat. 


Blogeissa on paljon kirjoitettu huonekaluista jotka ovat kestäneet pitkään suvussa. Huonekalut kertovat ajantarinaa ja antavat sisutukseen tunnetta. Itse ajattelen mummolta ja äidiltä saamista kukistani samoin. Ne ovat minulle todella rakkaita ja joka vuosi on yhtä ihana seurata kun kukat alkaa kasvamaan, tekevät nuput ja kauniit kukat aukeaa. 


Mummoltani olen saanut myös tillipionin joka kukkii pioneista ensimmäisenä. Tänään kotona käydessäni ihmeltiin tyttöjen kanssa kasvien valtavaa kasvuvauhtia. Toivon että tillipionit aukaisee pian nuppunsa ja saan ojentaa mummolleni pionin hänen syntymäpäivänään. Mummolleni joka täyttää ensi tiistaina 81 vuotta.

'

 

tiistai 20. toukokuuta 2014

Kesäkukat

Viikonloppuna siirsin muratin ja hortensian ulos kauniiseen ilmaan. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen laitoinkin muratin mökillä olevaan valkoiseenruukkuun. Ihailemani saviruukku pääsi aitan portailla, mutta siihen päätyi toinen kukka.


Eilen käsittelin kesäkeittiön terassin ja asettelin kukat sen koristukseksi. Kuvia napsiessa ilma oli tuulinen ja tuuli riepotteli muratin lehtiä. 


Kaivelin myös terassin vieressä olevat lyhdyt talvisäilöstä. Iltaisin hämärtyy sen verran että kynttilät erottuvat illan hämyssä kauniisti.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Kosken kohinaa

Olen aina tykännyt Mauri Kunnaksen kirjoista. Pienenä sain niitä kummeiltani lahjaksi ja nykyään luen niitä lapsilleni. Kirjojen kiehtova maailma on tullut myös elämääni. Koiramäen urheilukirjasta jäi erityisesti maratonmatkan pituus mieleeni. Muutama vuosi sitten päätin itsekin mitata matkan ja kokea sen mahtavan tunteen joka tulee tuollaisen suorituksen jälkeen. Matkastani maratonille voisin postata toisella kertaa. Nyt mennään kuvien muodossa Kaurakosken maisemiin.


Reilu kolme vuotta sitten sain ajatuksen tapahtumasta joka saisi paikakseen Kaksi Kalan mahtavan miljöön. Sellaisen joita Koiramäen kirjojen kuvissa näkee, mutta harvoin ihmiset pääsevät näkemään tällaista ympäristöä oikeassa elämässä. 


Paikka on toiminut ennen matkailukohteena ja itsekin kävin pienenä ihastelemassa paikkaa vanhempieni kanssa. Pihassa oli silloin karuselli joka toimi kosken voimalla ja lammikossa oli kaloja joita pääsi onkimaan. Pihapiirissä olevia rakennuksia on kunnostettu viime vuosina vanhoja menetelmiä vaalien ja kosken varressa olevia vanhoja mökkejä vuokrataan edelleenkin majoituskäyttöön. Paikka ei kuitenkaan aktiivisessa toiminnassa vaan sitä voi vuokrata esimerkiksi juhlien järjestämiseen.


Pihapiiriin tultaessa astuu ajassa taaksepäin, kaikki miljöön rakennukset on vanhoja ja kauniisti haarmaantuneita. Pihapiiristä löytyy luhtiaitta ja muita ihania rakennuksia kuten mylly. Myllyn avulla kylämme on saanutkin aikanaan sähköt ja kyläläiset ovat saaneet jauhettua myllyssä viljat jauhoiksi. 


 Kolmannen kerran organisoin ideoimani tapahtuman ja tänä vuonna mennään teemalla "mitä kuuluu", olemme kutsuneet entisiä paikkakuntalaisia tapahtumaan. Heillä on mahdollisuus tulla tervehtimään tuttuja ja me tarjoamme heille mahdollisuuden nähdä mitä paikkakunnalle kuuluu. Kesäkuun 28.päivä paikka täyttyy elämästä, paikalliset järjestöt puhaltaa yhteen hiileen ja tarjoavat ihmisille kesäpäivän monipuolisen ohjelman kera. 


Tulevan kesän tapahtuman suunnittelu alkoi viime syksynä ja edelleenkin on paljon tehtävää. Onneksi kaikki on tänäkin vuonna innolla tekemässä tapahtumaa ja laittamassa panoksensa tapahtuman onnistumisen eteen..talkoovoima elää vielä.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Kukkuu

Eilen satoi räntäää, huomenna paistaa aurinko. Talvi meni vaikkei sitä oikein ollutkaan, kaikki talvipuuhat jäi vähäisiksi. Kevät näytti tulevan aikaisin ja lumetkin suli pois hetkessä. Talvi jätti kaihoisan ja odottavan mielen, lunta ja pakkasta odoteltiin muttei niitä saatu. 


Mitenkähän käy kesän kanssa, saammeko kuitenkin "tavallisen" kesän. Hallayöt on jo kylmättäneet osan mustikan-  ja puolukanvarvuista, käki kuitenki jaksaa kukkua meille kesän tuloa. Ehkä saamme jo ensi viikolla nähdä kimaltevat auringonsäteet järvenpinnassa, avata terassikauden ja toivottaa kesän tervetulleeksi. 

 Kuvat on viime kesältä, opintojen värikurssia varten otettuja



keskiviikko 14. toukokuuta 2014

toistoa, toistoa, toistoa..


Uuden oppiminen vaatii paljon työtä ja toistoa. Uusien asioiden oppiminen on kuitenkin palkitsevaa ja antaa itselle paljon. Neljä vuotta olen omistanut järjestelmäkameran jolla olen kuvannut paljon. Olen ollut ihan tyytyväinen kuviini jotka olen ottanut kameran automatiikkaohjelmilla. Takaraivossa on kuitenkin kokoajan kytenyt haave oppia kuvaamaan paremmin ja saamaan kamerasta enemmän irti.


Viime viikolla olin valokuvaaja Krista Keltasen kurssilla opettelemassa asioita. Opettaja oli aivan ihana ihminen ja ammattitaitoinen valokuvaaja. Hänen kuvansa on todella kauniita ja niitä katsellessa voi vain ihastella hänen ammattitaitoaan. 


Itselle tuon tason kuvien ottaminen jää suosiolla pelkäksi haaveeksi, mutta niinkuin moni muukin asia niin myös valokuvaus on opeteltavissa oleva asia. Kurssin jälkeen on auennut aivan uusi maailma kamerastani ja nyt on valtava into oppia lisää.


Toivon mukaan oppi rupeaa näkymään myös kuvien laadussa ja näin myös tänne blogiin jää laadukkaampaa tuotosta.


Kuvia varten on kiva tehdä erilaisia asetelmia niinkuin yläpuolella olevassa kuvassa ajattelin..malli ei vaan suostunut esiintymään kukkien kanssa ja päätti lähteä kesken kuvan ottamisen.




maanantai 12. toukokuuta 2014

Helppo suklaajäätelö



Teimme lasten kanssa suklaajäätelöä jonka ohjeen sain jäätelökoneen mukana. Ohje on todella helppo, nopea ja herkullinen.


Suklaajäätelö

3 munankeltuaista
100g tomusokeria
2 1/2 dl täysmaitoa
2dl kermaa
15g kaakaojauhetta
1tl pikakahvijauhetta

Vatkaa munankeltuaiset, sokeri, kaakaojauhe, kahvijauhe ja 1/2 dl maitoa hyvin sekaisin. Lisää loppu maito ja sekoita hyvin. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää kaakaoseos kermavaahdon joukkoon. Sekoita aineet tasaiseksi. Käynnistä jäätelökone ja kaada seos jäähdytysastiaan. Anna sekoittua noin 40-50 minuuttia.

Jäätelöön voi lisätä halutessaan pähkinöitä, mariannekarkin muruja tai vaikka tilkan amarettoa.



sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivä



Äitienpäivä alkaa olla kohta takanapäin ja arki edessä. Päivä on ollut täynnä ohjelmaa ja vilskettä. Lounaan söimme ravintolassa jonka sisustus on minun käsialaani.

 

Remontin aikataulu oli todella pikainen mikä teki suunnittelusta haastavan. Kolme viikkoa sisälsi suunnittelun sekä suunnitelman toteutuksen. Samaan aikaan tein myös opintojani loppuun, tuntuu hurjalta ajatella näin jälkeenpäin. 


Ravintolan teokset on Outi Piiroisen käsialaa, hänestä voisin tehdä oman postauksen jossakin vaiheessa.


Hyvää äitienpäivää!

tiistai 6. toukokuuta 2014

Viherkasvit



Viime aikojen trendeihin on noussut viherkasvit, joka onkin täysin ymmärrettävää. Kasvit ja vihreys raikastaa kodin ja lisää kodikkuutta. Itselläni kasvit ovat kuuluneet joka kotiin lapsuudesta saakka. Koti ilman viherkasveja olisi mielestäni hiukan kylmä.




 Ennenvanhaan kasvit pidettiin ikkunalaudalla  nätissä rivissä, nykyään kasvien käyttö on muuttunut rennommaksi. Ylimmän kuvan ruukku tuo työhuoneeseen kivaa piristystä ja ruukkuja on kiva tehdä myös itse tai etsiä kirpputoreilta sekä antiikkiliikkeistä.


Viikonloppuna sain siskolta kuvassa olevan ihanan isolehtisen muratin. Muratti sai ruukukseen pääsiäisenä askertelemamme munankuoret. Kesäksi muratti pääsee ulos, näyttäisi varmaan aika kivalta saviruukussa aitanportailla.





Trendit vaihtuu tiheään ja ihmiset poimii niistä usein omaan kotiin sopivia juttuja. Nyt kodista löytyy trendejä, mutta uskon että itselläni viherkasvit tulee varmasti säilymään aina osana kotia. Saa nähdä kuinka kauan kuvan traakkipuun täytyy elää ollakseen seuraavan kerran trendikäs..