Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

torstai 30. lokakuuta 2014

Taikasormi- messut

 
Viime sunnuntaina perheen miesväki lähti hirvimetsälle ja me "tytöt" suunnattiin Taikasormi- messuille Joensuuhun. Tytöt viihtyivät messuilla mainiosti ja löysivät sieltä tuttuja. Messuilla kanssamme yhtä aikaa oli liuta serkkuja, siskoni ja Taitokorttelin osastolta löytyi lasten kerhontäti Päivi.

 
Itselleni mieluisin osasto löytyi areenan keskeltä. Tällä osastolla oli tarjolla kaunista keramiikkaa. Kauniiden keramiikkatöiden takana on Heli Valaja. Kauniilta osastolta löysin kotiini öljypullon. Pullon sijoitin keittiönpöydälle oliiviöljyä varten. Öljypullo kruunaa asetelman, jonka olen koonnut kivialustalle. Öljypullon sävy on saamaa valkoista, kuin Iittalan Teema-astiaston valkoinen. Pullon kauniin muotoilun viimeistelee korkin materiaali. Pullon lisäksi ostin pukinkonttiin astian sormisuolalle (kuva alla).  


Heli Valajan tuotteet ovat kauniita, silti niissä ei ole unohdettu käytännöllisyyttä.  Esimerkiksi sormisuola -astia kapenee tyylikkäästi ylöspäin ja pullossa on hyvä kaatonokka sekä kädensija, mistä saa hyvän otteen. Mallistossa on tuotteita moneen makuun, samaa tuotetta esimerkiksi tarjoiluastioita oli pelkistettynä sekä koristeellisempana. Itseäni jäi harmittamaan, kun Helillä ei ollut messuilla mukana pienet maljakot. Maljakot sopisivat mielestäni yhden kukan maljakoiksi. Pieni maljakko toimisi osana asetelmaa ja kukkaa vaihtamalla koko asetelman ilme ja fiilis muuttuisivat. Hunajaista -blogin Riikka on vieraillut Helin keramiikkapajalla. Postauksen vierailusta ja kotiin viemisistä löydät täältä.

Seuraavaksi voisin esitellä yhden oman tuotokseni jonka tein messuilta ostamistani tarvikkeista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti