Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

perjantai 14. marraskuuta 2014

Afrikkaa olohuoneessa

Viime keväänä sain opintojeni päätyttyä ystäviltäni lahjakortin kuvataiteilija Outi Piiroiselle. Pitkien pohdintojen jälkeen sain päätettyä mihin käytän tämän lahjakorttini. Halusin olohuoneeseen taulun, jossa olisi taustalla tarina. 


Perheemme lempiohjelma on Avaraluonto, jota on kiva katsella yhdessä. Ohjelmasta lapset imee tietoa itselleen ja ohjelman luonto on aivan huikean näköistä. Jonakin päivänä toivoisin pääseväni lasten kanssa Afrikkaan. Olisi upea päästä näkemään tämä Afrikan luonto eläimineen. 



Mikäli tämä suuri haave joskus toteutuu, niin taulumme olisi muisto meidän yhteisestä matkasta. Vielä lapset on turhan pieniä, joten ihastellaan tuota luontoa television välityksellä.



Taulun lisäksi olohuoneessa on saanut ihastella Afrikanliljoja. Kauniit kukat ovat ilahduttanut meitä jo kahden viikon ajan. Kukkakauppias kertoi, että kukat voi kestää jopa kuukauden. Näitä kauniita kukkia kannattaa siis hankkia, jos haluaa nauttia leikkokukista pitkään.


Tällaisia haaveita tälle kertaa, mutta haaveet kantaa. Kaikki haaveet ei aina toteudu, mutta haaveilu sinällään on ilmaista ja kivaa. Tämän haaveemme kehysti Mikart. Liike josta saa hyvää palvelua, laatua ja hintakaan ei päätä huimaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti