Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Viemisiksi

Ennen vanhaan on ollut monia tapoja jotka ovat ajan myötä poistuneet. Ainakin täällä Pohjois-Karjalassa on ollut tapana laittaa luuta tai harja ovea vasten nojaamaan, kun ollaan lähdetty pois kotoa. Tämä on ollut tapa ilmoittaa vieraille, että isäntäväki ei ole paikalla. Toinen vierailuun liittyvä perinne on ollut "yllätysvierailut" tuttavien ja sukulaisten luokse. Nykyään vierailut tuntuu olevan kovin sovittua ja suunniteltua. Lisäksi ollaan totuttu viemään jotakin, koska olisihan se nolo tyhjin käsin kylään mennä. Hiukan jopa rasittava tapa, kun mietit mikä olisi isäntäväen mieluinen vieminen. Itse olen ratkaissut ongelman kukilla ja syötävillä viemisillä.



Kuvissa näkyvä lahja muodostuu tulppaaneista, jotka olen käärinyt silkkipaperiin. Silkkipaperi on alunperin vaateliikkeestä johon oli kääritty minun vaateostokseni. Silkkipaperi toimii kauniina pakkauksena tulppaanille jotka eivät kylmää säikähdä.
Erästä projektiani varten sain Hukka Designilta pyöreitä vuolukivenpaloja. Aluselle on kiva koota kauniita pakkauksia ja alustaa voi käyttää, vaikka juuston tarjoilussa. Alustalla on kaksi pakkausta joista on muodostunut perheemme suosikki yhdistelmä. Toinen niistä on Peltolan Blue sinihomejuusto Peltolan juustotilalta. Nykyään juustoa löytyy myös kauppojen juustotiskeiltä ja mikä parasta juusto on puettu todella kauniiseen pakkaukseen. Juuston kaveriksi sopii mainiosti itse tehty pihjalanmarjahyytelö jonka ohje löytyy täältä. Alustan ja sillä olevat herkut paketoin sellofaaniin, joka ei peitä kauniita pakkauksia. 


Viemisillä on kiva ilahduttaa ihmisiä, mutta itse kyllä arvostan eniten vierailuja joita ei tarkemmin tarvitse suunnitella. Pyrin pitämään vierasvarana pullaa pakastimessa ja vieraat on lähes aina tervetulleita. Olen aika vanhanaikainen tässä asiassa, mutta en kuitenkaan harjaa ovelleni nosta kotoa poistuessani. 

Hyvää viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti