Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Lahjoja


 Kukkia ja ruokalahjoja on kiva saada sekä antaa. Lasten opettajille muistamiseksi valikoitui kauniit Nicolas Vahe tuotteet kera kukkasten. Ajattelin, että ensimmäinen lomapäivä olisi kiva aloittaa hyvällä kahvilla ja nautiskella kahvia hörppiessä kauniista kukkasista. 


Kauniit pakkaukset on ymmärretty vihdoin kotimaisessakin tarjonnassa. Ihastuin Fazerin keksipakettiin, joka on saanut kuvioinnin Arabian Piilopaikka- astiasarjan kuvituksesta. Keksipaketti pääsi osaksi siskoni lahjaa, johon kuului myös Pentikin mustikkaservetit ja keittiöpyyhe. Keksipaketin kauniin pakkauksen taustalla oli muistutus hänen salaherkutteiluistaan lapsena. Muistan kuinka hän tyhjensi keksipaketit pohjan kautta ettei äiti huomaisi keksien rohmuamista. Muistan myös kuinka tyytyväinen äitimme oli, kun laittoi vieraille kahvileipää pöytään ja kaapista löytyi vajaita keksipaketteja. 
Keksirohmu siskoni tykkää myös kukista, pihanlaittamisesta ja erityisesti heinäkasveista. Synttärikukan asemaa toimitti tällä Bambu, viime vuonna ostin hänelle pensaan kukan asemasta. Miksipä jotakin pensasta tai perennaa ei voi viedä viemisinäkin.

Hyvää syntymäpäivää isosisko ja aurinkoisia lomapäiviä opettajille!



2 kommenttia:

  1. Mietinkin, että ei Pentikin valikoimaan keksit kuulu. Tässä oli siis koira haudattuna. Oltiinpa tänään tehokkaita. Äidin hyötytarhasta tulee tosi kaunis. Laittamasi lavankaulukset petsattuina ovat upeat- tuovat särmää puutarhaan. Vaikka olo on tosi väsynyt, lopputulos palkitsee.
    Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältähän se kasvimaa lopulta näytti ja toivottavasti murkut eivät ole enää riesana. Äitin kanssa mietittiin et laitetaan lahjaan pelkät keksipaketin kuoret..( ;

      Poista