Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kesäolkkari



Kaunis kesäpäivä kului autoillessa, ratin takana ja maisemia ihastellen kartturin paikalta käsin. Porista kotiin ajelleessa näki kesäistä Suomea, mutta harmillisen vähän teiden varsilta löytyi kivoja pysähdyspaikkoja. Tänään kävi kuitenkin hyvä tuuri Jämsään pysähtyessämme. Lounastimme Sirkan kahvilassa, jossa oli tarjolla maittavaa kotiruokaa ja kunnon kahvia. Lounaan voimalla porskuttelimme mökille lasten luokse, jossa he ovat olleet isovanhempiensa kanssa. Heillä on ollut aurinkoiset päivät täynnä ohjelmaa siis uintia, pyöräilyä, melontaa ja kalastusta. Pientä irtiottoa normiarjesta,  joka tekee kaikille hyvää ja uskompa, että isovanhemmatkin osaavat taas nauttia kodin hiljaisuudesta. 


Kesällä käymme kotona lähinnä pyykinpesussa ja pihoja hoitamassa. Ennen reissuun lähtöä pakkailun ja pyykinpesun yhteydessä napsin muutaman kuvan olohuoneestamme. Kesällä kotona on kovin värikästä ja ikkunoista näkyvä luonto tuo lisää väriä sisustukseen. Muutama vuosi sitten olohuoneen ikkunasta näkyi pyöreä kukkapenkki, jossa oli vesiallas suihkulähteen kera. Nyt ikkunasta näkyy ikkunoiden alla olevat kukkapenkit ja iso nurmialue, jossa on hyvä pelata jalkapalloa sekä pihapelejä. Tämän hetkinen ratkaisu on helpottanut nurmikon leikkuuta ja saanut monet hiet aikaiseksi. Käytännöillisyys on tärkeässä osassa, mutta pihoja suunnitellessa olisi hyvä miettiä miten kauniista kukkasista voisi nauttia myös sisätiloista käsin. Seuraavana voisimme kurkata maakellarin kyljessä olevaa kukkapenkkiä, jota voin ihastella kodinhoitohuoneessa touhutessa ja saunanlauteilla rentoutuessa.   





2 kommenttia:

  1. Käyppä Jämsässä seuraavalla kerralla Vehkala Jeans Dealerilla. Ulospäin ei uskoisi, mikä aarreaitta sisällä on! Anna Markun valita sulle housut, löytää joka peballe sopivat! Pari viikkoa sitten meitä pärähti 14 pirkkoa paikalle ja ainakin 10 paria lähti mukaan. Olemme kaikki erikokoisia ja -muotoisia, ammattilainen osasi auttaa!

    VastaaPoista
  2. Täällä oltais aika lähettyvillä farkkukauppaa, mutta taitaa viikonloppu mennä rallin parissa Jyväskylässä. Kiitoksia vinkistä!

    VastaaPoista