Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

maanantai 21. syyskuuta 2015

Sunnuntain sekalaiset

Eilen juhlimme nuoremman tyttären syntymäpäiviä. Kahvipöydän antimet tein sankarin toiveiden mukaisesti. Sankari toivoi sitruunamarenkikakun synttärikakun virkaa toimittamaan. Kakun tein itse kehittelemällä ohjeella, ohjeen ajattelin laitella tänne huomenna lisä kuvien kera. Toisen kakun tein tätä Valion ohjetta soveltaen, siitäkin huomenissa lisää. 


 Eilinen päivä meni pitkälti sisällä juhlia valmistellen ja vieraiden kanssa seurustellen. Tänään otimme ilon irti kauniista syyspäivästä. Vietimme siskojeni perheiden ja äitini seurassa päivän ulkona liikkuen. Serkukset saivat touhuta erilaisten aktiviteettien parissa ja nauttia toistensa seurasta. Seurasin linssin läpi meidän kahta yhdeksän vuotiasta(serkuksilla on kuuden päivän ikäero). Näillä kaveruksilla leikit tuntuu luonnistuvan, vaikka tapaamisista olisi kulunut enemmänkin aikaa. Kahdestaan he keräsivät karpaloita ja ihastelivat lammen tyyntä pintaa, johon kuvat heijastuivat kauniisti. 



Ihmettellen ja ihastellen kohti uutta viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta viikonlopusta. Tekemäsi kakut oli ihanan makoisia, ohjeet kannattaa kyllä jakaa. Myöhemmin syksyllä lähdetään keräämään karpaloita, ja ehkä jo ensi viikonloppuna puolukoita poimimaan...

    Mukavaa viikkoa! Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös teille! Puolukat tai suppilovahverot voisi ottaa sunnuntain aikatauluun, kyykkiminen voisi olla hyvää veryttelyä lauantain pelien jälkeen.

      Poista